Verlan puuhiomon perustaminen liittyy samaan 1870-luvun alkupuolen ajankohtaan, jolloin Kymenlaakson suuria koskia ryhdyttiin valjastamaan puunjalostusteollisuuden käyttöön. Suurista tehtaista Verla eroaa kuitenkin siten, että se rakennettiin pienen kosken äärelle, jossa sillä oli rajalliset kasvumahdollisuudet.
Vuonna 1872 Verlan ensimmäisen puuhiomon perusti neljä henkilöä: Vapaaherra Reinhold Munck osti myllytontin ja koskiosuuden. Puuhiomon rahoittajina olivat tehtailija Olof Sjöberg ja merikapteeni Johan Jakob Conradi. Insinööri Hugo Neuman oli paikan päällä Verlassa. Osa perustajista oli opiskellut uusinta tekniikkaa Zürichissä, Sveitsissä. Vastaavaa koulutusta ei vielä Suomesta löytynyt.
Vaatimaton puuhiomo rakennettiin Jaalan talollisilta ostettuun jauhomyllyyn. Hiomon valmistama puuhioke oli uusi tuote, joka oli tuohon aikaan syrjäyttämässä paperin perinteisen raaka-aineen puuvillalumpun. Tämä pieni hiomo paloi jo 1874.
1882 perustettiin Verlan puuhiomo ja pahvitehdas, Handelsbolaget Werla Träsliperi och Pappfabrik. Hugo Neuman oli myynyt koskiosuuden ja ensimmäisestä hiomosta säilyneet osat uusille yrittäjille: Viipurilaiselle konsuli Wilhelm Dippellille, itävaltalaiselle paperimestari Gottlieb Kreidlille ja saksalaiselle paperimestari Louis Hänelille.
Gottlieb Kreidl asui ja työskenteli Verlassa. Tehtaan kaupallista toimintaa johdettiin kuitenkin Viipurista, Wilhelm Dippellin toimistosta. Saksalaisen kauppiassuvun perillisenä Dippell oli monipuolinen liikemies. Hän harjoitti mm. kansainvälistä viinikauppaa ja siirtomaatavaroiden tukkumyyntiä sekä toimi Nobelin paloöljyasiamiehenä Itä-Suomen alueella.
Avoin kauppayhtiö osoittautui ajan mittaan Verlan tehtaan perustajille epäsuotuisaksi yhtiömuodoksi, joten 1906 tehtaasta muodostettiin osakeyhtiö Aktiebolag Werla Träsliperi och Pappfabrik. Pääosakkaaksi tuli konsuli Dippell, joka kuitenkin kuoli muutama kuukausi muutoksen jälkeen. Hänen osuutensa peri Wilhelmin veli, arkkitehti Eduard Dippell. Muina osakkaina olivat Hänelin perilliset ja isännöitsijä Kreidl, joka menehtyi vaikeaan sairauteen 1908.
1909-1921 johtaja Hjalmar Andersin
1922 insinööri Rafael Breitenstein
1923-1950 agronomi Bruno Breitenstein
1951-1964 dipl.ins. Nils Lindblom
1882-1932 A. H. Kronholm
1933-1956 O.P. Richter
Perustajaosakkaiden kuoltua heidän perijöistään ei tullut tehtailijoita. Kissakoski-yhtiöt osti Verlan 1920, sen oman paperitehtaan tuhouduttua tulipalossa. Vuonna 1922 sekä Kissakoski että Verla päätyivät Kymin osakeyhtiön omistukseen. Kymiyhtiö oli tuohon aikaan Suomen johtava metsäteollisuusyritys.
Uusi omistaja hankki Verlan vanhimman hiomokoneen tilalle uudenaikaisen koneen, joka kaksinkertaisti tehtaan hioketuotannon. Verlankoskeen rakennettiin myös pieni vesivoimalaitos ja tehtaan koneet hiomokoneita lukuun ottamatta sähköistettiin.
Sota-ajat eivät juurikaan vaikuttaneet tehtaan toimintaan. Kansalaissota kosketti Verlaa siten, että punaiset valtasivat tehtaan ja konttorirakennuksen, mutta koneille ja rakennuksille ei aiheutettu vahinkoa. Valloittajat pitivät tehdasta käynnissä aina maaliskuun 1918 lopulle saakka. Vaikka talvi- ja jatkosotien aikana 1939-45 tehtaan myyntimassan tuotantoa vähennettiin tuntuvasti, tuotantoennätykset tehtiin juuri sotavuosina, sillä pahvista valmistettiin ammuslaatikoita.
Toisen maailmansodan päätyttyä ei Suomen puunjalostusteollisuudella ollut vuosikausiin mahdollisuutta uusia koneistojaan, sillä investointeihin ei riittänyt varoja. Verla sai jatkaa entisellään, mikä oli tärkeää sekä tuotannon että työllisyyden kannalta. Päätös Verlankosken valjastamisesta vesivoimalaitoksen käyttöön tehtiin 1950-luvun alussa. Tuolloin pahvitehtaan ja puuhiomon toimintaa alettiin vähitellen rajoittaa. Lauantaina 18.7.1964 klo 15 seisahtui Verlan ainoa toiminnassa oleva hiomakone. Kuivaaminen ja jälkityöt kestivät syyskuulle.
Kun Verlan tehtaan toiminta lakkautettiin 1964, nousi esiin kysymys tuotantorakennusten kohtalosta. Alueelle perustettiin lomakylä vuonna 1967, mutta tehdasrakennukset seisoivat tyhjillään. Teollisuudessa oli tapana purkaa käyttöä vaille jääneet rakennukset, mutta Verlan kohdalla tilanne ei ollut näin yksioikoinen. Julkisuudessa oli jo 1950-luvulla esitetty ajatus koko tehtaan museoinnista. Tämä oli uutta Suomessa, sillä teollisen kulttuurin suojeluun herättiin vasta 1970-luvulla.
Virallinen ehdotus Verlan puuhiomon ja pahvitehtaan muuttamisesta tehdasmuseoksi tuli omistajayhtiön sisältä. Kymiyhtiön tiedotus- ja suhdetoimintapäällikkö Veikko Talvi oli ihastunut vanhan ruukkikylän hienoon arkkitehtuuriin ja miljööseen jo 1950-luvun alussa, jolloin hän kävi Verlassa ensimmäisen kerran. Suuren vaikutuksen historioitsijan koulutuksen saaneeseen tiedotusmieheen tekivät tehtaan koneet ja laitteet sekä koko työprosessi, joka oli säilynyt muuttumattomana 1800-luvun lopulta lähtien.
Talvi ryhtyi suunnitelmallisesti tallentamaan Verlan historiaa; hän valokuvasi rakennuksia, työmenetelmiä ja tehtaan henkilökuntaa. Lisäksi hän haastatteli eläkeläisiä ja palveluksessa olevia, keräsi vanhoja valokuvia ja muuta dokumenttiaineistoa. Talven aloitteesta tehtaan viimeisinä käyntipäivänä sen toiminnasta valmistettiin dokumentti, jonka hän myös käsikirjoitti. Tehdasmuseon juhlalliset vihkiäiset pidettiin 14.5.1972.