Historia3

Arkkitehtuuri

Verlan yhtenäinen tehdasmiljöö on kuin ihmeen kaupalla välttynyt purkamisilta ja sopimattomilta lisärakennuksilta. Alueella ei ollut edellytyksiä kasvulle, sillä tehdas rakennettiin pienen vesistön yhteyteen.

3.1

Tiiliarkkitehtuurin taidonnäyte

Verlan kyläyhteisö syntyi 1800-luvun lopulla tehtaan ympärille. Verlan keskuksen kosken länsirannalla muodosti tehdas monine rakennuksineen, joista kartanomainen Patruunan pytinki kohosi maamerkin tavoin kaikkien muiden yläpuolelle.

Tulipalot koettelivat ja tuhosivat aikojen saatossa monia Verlan rakennuksista. Alkuaikojen paloista viisastuneena myöhemmässä vaiheessa rakennusmateriaaliksi valittiin tiili. Verlan tehdasrakennusten tiiliarkkitehtuuri sai muotonsa lähinnä englantilaisesta ja saksalaisesta teollisuusarkkitehtuurista.

Verlan rakennuksissa on lukuisia kiinnostavia yksityiskohtia, sillä arkkitehti Eduard Dippell hyödynsi työssään mielellään koristemuurauksia, puolipilarimaisia ulkonemia, kirkkomaisia päätykoristeita ja mielikuvituksellisia rautaisia kattokoristeita.

Carl Eduard Dippell (1855-1912)
Carl Eduard Dippell (1855-1912)
3.2

Omaleimaisen ilmeen arkkitehti Eduard Dippell

Verlan tehdasmiljööseen kuuluvien rakennusten suunnittelija on saksalaista syntyperää oleva viipurilainen arkkitehti Carl Eduard Dippell (1855-1912). Hän oli tehtaan pääosakkaan Wilhelm Dippellin veli. Dippell opiskeli Hannoverin Polyteknillisessä koulussa ja valmistui arkkitehdiksi vuonna 1876.

Hänen tärkeimmät suunnittelutyönsä sijoittuivat Viipuriin, jonne hän suunnitteli mm. uusgoottilaisen Viipurin suomalaisen kirkon eli uuden tuomiokirkon, joka rakennettiin 1891-93. Sodassa vaurioituneen ja myöhemmin puretun kirkkorakennuksen on katsottu antaneen vaikutteita Verlan rakennusten ilmeeseen ja ennen kaikkea koristeluun.

3.3

Rakentamisen vaiheet

Verlan tehdas rakennettiin kolmessa eri vaiheessa. Hugo Neumanin alkuperäinen hiomo sijoitettiin aiemmin Jaalan pitäjän talollisten yhteisomistuksessa olleeseen jauhomyllyyn, jota korotettiin ja laajennettiin. Hiokearkkien kuivaamoksi siirrettiin lähistöltä vanha riihi. Nämä rakennukset kuitenkin paloivat jo 1874.

Uudet yrittäjät aloittivat Gottlieb Kreidlin johdolla Verlassa puuhiokkeen tuotannon lisäksi pahvinvalmistuksen 1882. Tätä varten tarvittiin kaksi erillistä tehdasrakennusta sekä muita tiloja tehtaan tarpeisiin. Ei tiedetä toimiko toisen vaiheen rakennusten suunnittelijana tehtaan päärahoittajan Wilhelm Dippellin arkkitehti veli Eduard Dippell, vai syntyivätkö hirsirakennukset ns. kirvesmiestyönä. Sekin on hyvin mahdollista, sillä rakennustöitä valvoi Kuusankosken tehtailla käytännön kokemusta saanut hiomomestari Wilhelm Lindroos. 

Alkuaikojen tulipalojen viisastuttamana rakennusmateriaaliksi valittiin tiili.

Kun vanha pahvikuivaamo paloi perustuksiaan myöten 17.9.1893, haluttiin uusi rakentaa kestävämmäksi. Eduard Dippellin suunnittelema kuivaamo muurattiin tiilestä. Tarkkasilmäisenä arkkitehtina hän sijoitti uuden kuivaamon kirkkomaisen päädyn hallitsemaan koko tehdasaluetta, lähestyttiinpä sitä maantieltä tai vesireitiltä päin. Komea nelikerroksinen kuivaamo nousi ennätysajassa, kolmessa kuukaudessa, ja valmistui vuoden 1893 lopulla.

Dippellin kekseliäisyyttä ja ammattitaitoa tarvittiin, kun uusgoottilaista tehdasta lähdettiin uudistamaan rakentamalla sen ympärille uudet seinät. Vanhasta hirsirunkoisesta rakennuksesta ei haluttu täysin luopua, sillä se oli vasta runsaat kymmenen vuotta vanha, eikä tuotantoa haluttu keskeyttää useiksi kuukausiksi. 

Uusi koristeellinen tehdas muurattiin vanhan rakennuksen ympärille vuonna 1895 siten, että ulkoseinien valmistuttua vanha puurakennus purettiin ja korvattiin uusilla tuki- ja kattorakenteilla. Näin tehdas tuotti pahvia lähes koko rakennusajan.

3.4

Koristeellinen Patruunan pytinki  

Dippellin suunnittelema Patruunan pytinki valmistui vuonna 1885 patruunan eli tehtaan johtaja Gottlieb Kreidlin asunnoksi. Rakennus edustaa kansainvälistä koristeellisen puurakentamisen tyylivirtausta, joka levisi Suomeen 1860-luvulla saavuttaen suosiota ensin rautatieasemien ja huviloiden rakentajien keskuudessa. Vuonna 1898 kartanomaista pytinkiä korotettiin tornimaisella päädyllä. Samoihin aikoihin tehtiin pytingin ympärille värikäs puisto ja keilarata paviljonkeineen.

3.5

Työväenasunnoista vuokramökeiksi

Tehdaslaiset rakensivat itse kotinsa tehtaan maille ja siten alueelle nousi 1800-luvun loppupuolella lukuisia puurakenteisia mökkejä. Tehtaan saatua 1896 haltuunsa suuren osan kosken itärantaa asutus alkoi keskittyä Valkealan puolelle.

Kun tehtaan työntekijöiden entiset mökit vapautuivat tehtaan toiminnan lopettamisen yhteydessä, ne otettiin 1967 Kymiyhtiön henkilökunnan virkistyskäyttöön. Nykyisin mökit kuuluvat Verlan lomakylälle ja ne ovat vapaasti vuokrattavissa.

1960-luvun lopulla alueelle rakennettiin yksitoista Raili-Kaarina-mökkiä. Raili-Kaarina tarinoi kasvavasta ja vaurastuvasta 60-luvun Suomesta, jolloin sodanjälkeinen maatalousvaltainen isänmaa kehittyi teollisuusvaltaiseksi yhteiskunnaksi. Aikakauden rakentamiselle tyypillistä oli vanhasta luopuminen ja sen korvaaminen uudella. Uutta muotia leimasivat isot ikkunat, mataluus ja tasakattoisuus.

Ostoskori
Ostoskori on tyhjä