Suomessa vesistöjen sijainti ja virtaamissuunta, pohjoisesta etelään ja idästä länteen, on uitolle edullinen. Keväisin riitti sulamisvettä purouiton tarpeisiin ja uittoa järvi- sekä jokiväylillä voitiin jatkaa lumentuloon saakka. Parhaimmillaan, 1930- ja 1940-luvuilla yli 70 % teollisuuden tarvitsemasta puusta uitettiin tehtaille.

Verlankosken kautta uitettiin ainakin Sippolan Viialan kylässä sijainneen sahan puuta jo 1730-luvulla. Koskenperkauksia uiton parantamiseksi ja viljelymaan lisäämiseksi tehtiin vuosina 1831–1834 Suolajärven ja vuonna 1863 Vuohijärven laskun yhteydessä.

Perimätiedon mukaan tehtaan toiminnan alkuvuosina uitosta vastasivat kaksi talollista Kangasniemeltä ja Leivonmäeltä. Vuodesta 1885 lähtien tehdas järjesti itse puiden kuljetuksen oman metsäpäällikön johdolla. Esimerkiksi vuonna 1888 Verlaan uitettiin 41 500 puuta, mutta 1894 jo 92 000. Turvatakseen raaka-aineen saantinsa tehdas oli ostanut vuoteen 1926 mennessä 41 metsätilaa, etupäässä Mäntyharjun ja Valkealan alueelta.

Vuonna 1892 uitosta alkoi vastata Mäntyharjun Lauttausyhtiö. Se perustettiin Kymin Lauttausyhtiön (vuodesta 1915 lähtien Kymin Lauttausyhdistys) tytäryhtiöksi, vastaamaan Puulavedeltä tulevan puun uitosta alas Kymijokea Kotkaan. Yhdistyksen toimialueeseen kuuluivat Kymijoen vesistön tärkeimmät uittoväylät ja sen jäseniä olivat kaikki vesistön puutavaran uittajat.

Purouitto

Purouitolla tarkoitetaan uittoa, joka tapahtui kapeissa vesiväylissä rannalta ohjaten. Näissä väylissä tarpeellinen määrä vettä oli käytettävissä yleensä vain kevättulvien aikaan ja silloinkin vettä piti useasti padota riittävän virtauksen aikaansaamiseksi. Purouitolla puutavara saatiin varsinaisen uittoväylän varteen. Puun kaatamisesta, kuorimisesta ja kuljettamisesta uittoväylän varteen vastasi puun omistajayhtiö. Monesti samat miehet jotka talvella kaatoivat ja kuorivat puut jatkoivat töitä purouitolla. Valtaväylillä uitto oli pääasiassa uittoyhdistysten vastuulla.