Hugo Neumann

Verlan ensinmäinen toimintakausi jäi lyhyeksi

Oululaissyntyinen insinööri Hugo Neuman (1847-1906) perusti Verlan ensimmäisen puuhiomon vuonna 1872. Hänen aikansa hiomon johtajana jäi kuitenkin lyhyeksi.

Kimmokkeena käänteentekevä keksintö

Neuman tutustui puualan uuteen käänteentekevään keksintöön, hiomakoneeseen, ilmeisesti jo opiskellessaan insinööriksi Zürichin teknillisessä korkeakoulussa. Valmistuttuaan hän palasi Suomeen ja sai paikan Riihimäen-Pietarin rautatietyömaalta. Arvoitukseksi on jäänyt, miksi Neuman perusti yrityksen syrjäisen Verlankosken rannalle. Se kuitenkin tiedetään, että hänelle tarjoutui tilaisuus ostaa kosken länsirannalta neljän talon omistama kotitarvemylly ja osuus koskeen.

Lainattuaan rakennuspääoman varakkaalta opiskelutoveriltaan Alexander Lagerborgilta ja palkattuaan yrityksensä kirjanpitäjäksi toisen opiskelutoverinsa Waldemar Conradin, Neuman muutti syksyllä 1871 vain 24-vuotiaana Verlaan 17-vuotiaan nuorikkonsa Johanna Rahnin kanssa.

Hiomo ja koneet vanhaan myllyyn

Neuman laajensi vanhan myllyrakennuksen hiomoksi, hankki 110-hevosvoimaisen turpiinin, 50 hevosvoiman hiomakoneen sekä joitakin apukoneita. Hiokearkkien kuivaamoksi muutettiin vanha, Selänpään kylästä siirretty riihi.

Neumanin hiomo käynnistyi 10-12 työntekijän voimin vuonna 1872. Koska lähin asema oli Kausalassa lähes 40 kilometrin päässä, vaati valmiin puumassan kuljetus hevosilla suuria ponnistuksia. Kesäisin tilanne helpottui kun massapaaleja kuljetettiin asemalle myös erityisesti tätä tarkoitusta varten rakennetuilla veneillä.

Taloudellinen romahdus ja tulipalo

Vaikeat kuljetusolosuhteet olivatkin yksi syy Neumanin johtajakauden lyhyyteen. Hän joutui luopumaan yrityksestään. Kuljetusvaikeuksien lisäksi syynä oli hiokkeen vähäinen tuotanto ja lopulta massan hintojen romahdus.

Neuman palasi rautateiden palvelukseen, mutta hänen kirjanpitäjänsä Conradi jäi vielä hoitamaan hiomon asioita. Vuonna 1874 syttynyt tulipalo tuhosi rakennukset perustuksiaan myöten ja Verlan ensimmäisen hiomon toiminta loppui vähin äänin. Neumanin hiomosta ei jäänyt jäljelle edes piirrosta tai valokuvaa.

Gottlieb Kreidl

Ripeäotteinen Verlan kehittäjä

Kun Verlan ensimmäinen puuhiomo oli tuhoutunut lopullisesti tulipalossa 1876, saapui tilannetta pelastamaan Kuusankosken tehtaan itävaltalaissyntyinen paperimestari, insinööri Gottlieb Kreidl (1850-1908).

Kreidl osti vuoden 1881 lopulla Verlan myllytontin koskiosuuksineen ja tulipalossa tuhoutuneet hiomon koneet Hugo Neumanilta. Kuukausi kauppojen jälkeen Kreidlin työpaikka, Kuusankosken tehdas, paloi. Kreidl jäi työttömäksi, mutta pääsi omistautumaan uuden yrityksen rakentamiseen. Verlaan nousi uusi puuhiomo ja pahvitehdas vuonna 1882.

Samana syksynä perustettiin Viipurissa avoin yhtiö Handelsbolaget Werla Träsliperi och Pappfabrik. Sen yhtiömiehiksi tulivat Kreidl, viipurilainen konsuli Wilhelm Dippell ja saksalainen insinööri Louis Hänel. Pääoma jaettiin tasan yhtiön perustajien kesken.

Verlaan nousi oikea Patruunan pytinki

Uudenmaan läänin kuvernöörin myönnettyä Verlan puuhiomolle ja pahvitehtaalle toimiluvan helmikuussa 1883, nimitettiin isännöitsijäksi Gottlieb Kreidl. Hän muutti vaimoineen ruukkikylään, vaatimattomaan talousrakennuksista koottuun viiden huoneen taloon. Yksi huoneista oli konttorina. Kreidlien lisäksi talossa asui myös hiomomestari Kronholm. Talo paloi vuonna 1884 ja sen tilalle rakennettiin seuraavana vuonna kartanomainen Patruunan pytinki, jota Verlassa kävijät voivat edelleen ihailla.

Kredl piti työntekijöidensä puolta

Gottlieb Kreidl johti Verlan tehdasta ja oikeastaan koko ruukkikylää isällisen patruunamaisin ottein runsaan neljännesvuosisadan vuodesta 1882 vuoteen 1908. Hänen ripeitä otteitaan kuvastaa verlalaisten sanonta "patruuna luk oikeulen sil kerrall".

Kreidl ja muut Verlan yhtiömihet olivat kiinnostuneita tehtaalaistensa terveydenhuollon ja sosiaalisten olojen järjestämisestä. Niinpä työläiset saivat jo 1880-luvulla lääkärinhoitoa ja lääkkeitä yhtiön kustannuksella. Sairas- ja hautausapukassa perustettiin vuonna 1892 ja eläkekassa pian sen jälkeen. Oma sairaanhoitaja tehtaalle saatiin 1900-luvun alkupuolella, vaikka hänen toimintansa jäikin vain muutaman vuoden pituiseksi.

Patruuna Kreidl oli kiinnostunut myös kouluolojen järjestämisestä. Tehdas perusti maksuttoman kansakoulun verlalaisten lapsille 1890. Koulu toimi tehtaan kouluna aina vuoteen 1922, jolloin se luovutettiin Jaalan kunnan hoitoon. Patruuna valvoi koulun toimintaa henkilökohtaisesti. Sanottiinkin, että jos opettajatar ei saanut pojanvintiöitä pysymään aloillaan, haettiin patruuna "Reetel" apuun. Jouluna jokainen Verlan lapsista sai patruunalta makeispussin ja joskus hän toi kouluun gramofoninsa viihdyttäen koululaisia musiikilla.

Gottlieb Kreidl menehtyi vaikeaan sairauteen vuonna 1908, pari vuotta sen jälkeen, kun tehtaasta oli muodostettu osakeyhtiö. Koska Kreidl oli lapseton, hänen omaisuutensa siirtyi Itävallan valtiolle.

Verlan Marian tarina

Maria Mattsson oli yksi oman aikansa työn sankareita. Marian työura alkoi jo pienenä piikatyttönä Pietarissa, mutta hänen mittava päivätyönsä Verlan tehtaalla kesti vuodesta 1884 vuoteen 1936. Suurimman osan ajasta hän työskenteli pahvin lajittelijana. Syystäkin oppaan kertomus Mariasta kuuluu osana jokaiseen Verlan museokierrokseen.

Marian ikuiset jalanjäljet

Marian pitkä, sitkeä työrupeama ei ole Verlan historiassa niinkään poikkeuksellinen kuin hänen toimenkuvansa. Maria punnitsi puoli vuosisataa pahvia samassa lajittelusalin työpisteessä. Pari askelta vasemmalle, pahvi kuivaamosta tulleiden kasasta punnitukseen. Pari askelta oikealle, punnittu pahvi omaan pinoonsa. Tämä Marian yksivakainen askelkuvio jätti hänen jalanjälkensä lajittelusalin jykevään puulattiaan punnituspaikan kohdalle.

Marian, kuten monien muidenkin pitkäaikaisten punnitsijanaisten, tarkkuus kehittyi vuosikymmenien mittaan niin erehtymättömäksi, että hän pystyi erottamaan pahviarkkien painot toisistaan jopa ilman vaakaa - tottuneet kädet tunsivat muutaman grammankin erot pelkästään pahvin paksuutta koettelemalla.

Eläkkeelle 77-vuotiaana

Marian kerrotaan olleen vaikea jättää paikkaansa lajittelusalissa. Tuohon aikaan (1930-luvulla) ei eläkkeelle päässyt jos oli vielä työkykyinen, ja eläkkeet olivat pienet. Naiset jäivät yleensä eläkkeelle alle 70-vuotiaina, mutta Maria jätti työnsä tehtaalla vasta 77-vuotiaana. Tällöin mestari antoi vielä lupauksen, että Maria haetaan apuun, mikäli lajittelussa tulee ruuhkaa tai muita ongelmia.

Marian kunniaksi toteutettiin vuonna 1995 filminovelli, joka näyttää välähdyksiä hänen elämänpiiristään kahden eri patruunan aikakaudelta. Me jälkipolvet voimme eläytyä Marian tarinaan vierailemalla Verlan tehdasmuseossa, jonne piirtyneissä jalanjäljissä Marian muisto elää tänäkin päivänä.